29. huhtikuuta 2012

Ahkera päivä.

Portaikon ikkuna sai verhon. Se ommeltiin valmisverhosta, jonka valmiiksi osuudeksi jäi lopulta vain kangas. Rosoinen korkea ikkunaseinä tasoitettiin puoliväliin (sileä seinä on taatusti helpompi pitää puhtaana ikkunan ympäriltä). Rajaus odottaa vielä viimeistelevää listaa.


Tummanruskea kaide maalattiin kattopalkkien sävyyn vaaleaksi. Samalla saatiin kaiteen takana oleva seinäkin maalattua.


Tontin pohjoinen reunusta odottaa suunnitelmallista laittoa. Reuna on kaivettu saunan/ulkovessan putkitöiden aikana auki ja muuton jälkeen istutuksia on heitelty sinne tänne. Tänään kaivettiin kiviä trumpettipuun ympärille kujaksi. Ranska on todellakin kivinen maa!


Kivikujan reunalle hankittiin Provencen sypressiä. Niistä alkaa nyt työstö. Omaa paikkaansa odottavat vielä marjakuuset, vaaleanpunaiset ruusut, Leylandin sypressit, Red Robinit, hopeahärkit, syreenit ja iirikset.


Mihin ihmeeseen sitä osaisikaan käyttää kaiken sen vapaa-ajan, joka nykyisellään kuluu pihan laittamiseen ja hoitoon?

9 kommenttia:

  1. On siinä työsarkaa! Mutta upealta tulee näyttämään, niinkuin kaikki muukin täällä<3 Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, auringosta tuli nautittua oma osuus :)

      Pihan parissa vierähti kaikkiaan 17 tuntia ja vapun jälkeen taas jatketaan :)

      Poista
  2. Vasasinpa tuossa Alppien auringon laskua katsellessa tammoiset "mitattoman" helpot paperilamput, SIIS MITA?!! Minun pitaa varmaan tehda ilmoitus tasta blogista jonnekin hollywoodiin, kun ihmiselta ei ideat ja tekemiset tekemalla lopu. Niin toinen toistaan kauniimpaa ja yksinkertaisen kekseliaampaa, valilla tuntuu, ettei nuo kaikki kuvat voi normi-ihmisen pihalta/kodista olla.

    Kaunista, yksinkertaista, KAUNISTA JA YKSINKERTAISTA, miten se sanotaan yhdella sanalla, kun kaikki snatsaa "se on aina ollut tassa" -tyylilla, vaikka varmasti kaikki on tunteella ja kovalla tyolla tehty. Kiitoksia taas blogistasi, kasittamaton luovuuden lahde olet.

    T.Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta hauskasta kommentista :)

      Lähtisin hyvinkin Hollywoodiin ideoitani väkertämään. Tai olisikohan sittenkään kivaa. Ehkei...

      Tämä kotikutoinen puuhastelu kun kuitenkin on tärkeä henkireikä. Mukaanlukien se ajatus, että ideat kiertävät ja tekemisen ilo tarttuu :)

      Poista
  3. Mitäkö?
    Ehkä sitä joskus luki jopa kirjoja :DD

    Kiire tiluksille, mutta eipä tässä kummempia tarvitsekaan, Riitta tuossa jo kiteytti olennaisen!
    Mukavaa aherrusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin kirjat! Ei ollenkaan pöllömpi ajanviete.
      ... sitten valmiissa puutarhassa on kiva lueskella ;)

      Poista
  4. Ihania istutuksia.
    Oliko teillä hirmumyrsy viime yönä?
    Minun istutukseni taisivat lähtee myrsyn mukana,en ole vielä kerinnyt ulos.Laitan ensin kaninpaistini tulelle ja sitten menen tuloksille ulos.Isäntä jo huuteli tilastotietoja ovenraosta:Crocksit naapurin puutarhassa,naapurin muovilelut meillä jne.,pergolan katto riepaleina ja kukkaruukkuja rikki, comme d'habitude !
    Kivaa pitkää viikonloppua Villa Haikaraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä mihinkä sitä aikaa tuhlaisi...:)

      Me haettiin eilen kiviä, kun täällä uuden kodin pihalla ei niitä ole....edelliset ovat kovalla työllä ne jonnekkin raijanneet ja nyt yhtä kovalla työllä me niitä tänne taas raijaamme...:)

      Poista
    2. Marjori: Ai hurja! Ei meillä myrskynnyt yöllä.

      Vasta aamusella, kun olin lukaissut tämän viestisi, alkoivat tuulenpuuskat. Ja hyvä olikin, että kerroit mitä tuleman pitää. Ehdimme sahailla uusille sypresseille kunnon tukikepit. Olivat tarpeen!

      Irmastiina: Teillä alkaa pihan laittaminen oman maun mukaan. Hyviä urakkahetkiä sinnekin!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...