31. toukokuuta 2012

Parvekkeella.

Parvekkeella juodaan aamukahvit ja nautitaan kesästä. Tai nautittaisiin, jollei kulmalla surraisi kaivinkone. Huoli on suuri, kuinka jo kerran täysin pieleen mennyt putkiurakka nyt onnistuu. Talvella alkaneet kaivuutyöt olisi aika saada päätökseen.





Tonttiviemäriä kauhova urakoitsija on vaihtunut, mutta tyyli tuntuu olevan sama. Suunnitelmia ei juuri vilkuilla. Niitä vähäisiäkään.
   

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ovat nyt parhaimmillaan ja maljakkoonkin jokunen riittää :)

      Poista
  2. Voih, noi vaaleanpunaiset ruusut on aivan huikaisevan kauniita. Ihailen ruusuja kovasti itse en niitä kuitenkaan ole uskaltanut kasvattaa.
    Onnea putkirempan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Remppa on hitusen vielä kesken, mutta putket tuntuvat tällä kertaa toimivilta.

      Kuvan vaaleanpunaiset ruusut tulevat näyttävästi naapurin puolelta kolmemetrisen aidanteen yli :)

      Poista
  3. Toivotaan onnistusta!
    Meillä alkaa kaivuutyöt pihassa myös juhannuksen jälkeen, sitä odotellessa sillä edellinen omistaja on pilannut myös talon pihaa ja nyt sekin pitää kaivaa auki... Onneksi näin saa omannäköisensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista!
      Kohta on aika tilata kunnalta tarkastaja ja toivoa, että viemäröinti saa virallisen hyväksynnän.

      Tsemppiä teillekin kesän kaivuutöihin!

      Poista
  4. Minun hortensia on tainnu vissiin paleltua mutta tännään meille istutettiin kirsikkapuu...Siitä suuresti illoitsen :)

    VastaaPoista
  5. Kauniin blogisi löysin juuri ja lukijaksi jään,
    ihania värejä ja tunnelmaa!
    Tervetuloa vastavisiitille:)

    VastaaPoista
  6. Aikamoista pihan kaivuuta, ja on tainnut kestääkin jo tovin. Vaatii lehmän hermoja tuollainen. Ruusut on sentään upeita.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuussa alkoi jo urakka - on kaivettu, peitetty, kaivettu ja peitetty. Lehmän hermoja tosiaan tarvittaisiin, rautalankaa ja välillä vähän satamamiehen sanavarastoakin ;)

      Poista
  7. Admiring the time and energy you put into your website and in depth information you present.
    It's good to come across a blog every once in a while that isn't the same out of date rehashed material.
    Fantastic read! I've saved your site and I'm including your RSS feeds to my Google
    account.

    Look into my blog ... buy instagram followers

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...