11. syyskuuta 2012

Yrtit.

Yrttipenkissä tehtiin inventaario ja samalla saksittiin makuja talveksi talteen. Salviaa niputettiin kuivumaan paperiin kääräistynä. Rosmariinia vain koristeeksi – se säilyy käyttökelpoisena ulkosalla läpi talven. Yrttiöljyä vielä erä kotoisiin kokkailuihin.


Ruohosipulit neljästä mättäästä pilkottiin pieniin pusseihin pakastettavaksi. Jääpalamuotteihin silputtiin yrttikuutioiksi öljyn kanssa timjamia ja salviaa. Kunhan jäätyvät, niin toinenkin satsi vielä tehdään.

 

Puuvartiset yrtit tuntuvat viihtyvät paahteessa niin, että uusia tulokkaita ei yrttipenkkiin ole hetkeen mahtunut. Kasteluakaan eivät kaipaa. Timjami jotenkin vielä pärjää joukossa, mutta minttu on lannistunut.

 

8 kommenttia:

  1. Voi että!! Tuon laventelin kun saisi täällä talvehtimaan....yrttipenkki taitaa olla ensi kesän asia, toivottavasti.

    Näköjään on jäänyt yksi kommentti jonnekin bittiavaruuteen, oli edelliseen vielä laittavinani viestin, että minulla on sinulle ♥ -taisi olla lauantain postauksessa, käypä kurkkaamassa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittiavaruuteen lennähti päivän postauskin ja jouduin kirjoittamaan sen uudestaan. Hassua, kuinka kellonaikojen mukaan kommenttisi on tullut ennen päivitystä :)

      Siellä Lillassahan tuntuu viihtyvän kaikki, joten kannustan kokeilemaan laventeliakin!

      Poista
  2. Ihanat huumavat tuoksut varmasti lähtevät noista tuoreista yrteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvat tuoksut tosiaan, varsinkin kun kerralla leikkaa isompia eriä :)

      Poista
  3. Oi, jääpalarasiaan laitetut yrttikuutiot on loistava idea! Täytyy kokeilla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, ovat käteviä käytössä :)

      Poista
  4. Voi ei mikä yrttipenkki! Nyt kyllä iski citynaiselle kateus :). Kiva löytö tämä blogisi, jään ehdottomasti hengailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä noilla muutama annos maustetaan :)

      Tervetuloa mukaan!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...