Sivut
Etusivu
Käsityöt
DIY
DIY lapsille
Askartelut paperista
Kranssit ja viherkoristeet
Noël
20. joulukuuta 2008
Il est arrivé.
Joulukuusi kannettiin sisälle.
Tuolitoimitus.
Joulusiivo.
Makuuhuoneen työstämisen oli tarkoitus odottaa, mutta mielijohteesta vinyylitapetit revittiin katosta ja nyt pestään paperia seinistäkin. Vaatekomeron ovet kuvassa pohjamaalattuina.
15. joulukuuta 2008
Piparileipurit.
Päästettiin töihin.
13. joulukuuta 2008
Lauantaikuvia.
Jotain uutta, jotain lainattua ja jotain punaista. Pentikin lampunvarjostimet vaihtuivat joulunpunaisiksi.
Postipaketti.
Jouluisesta paketista pilkistivät sarvet ja ihanuus otti oitis tilan haltuunsa.
Kranssintekoa.
10. joulukuuta 2008
Ensilumi.
9. joulukuuta 2008
Joulupaketit.
Remontoinnin ja muun myllerryksen keskellä on helpottavaa huomata, että pääjoukko pikkuväen paketeista on sinettiä vaille kääreissä.
8. joulukuuta 2008
Kaakaohetki.
Maistiaiset. Meillä kerätään joulumarkkinoille vuosittain tulevat kaakaopurkit.
4. joulukuuta 2008
Uudet tuolit.
Keittiöön tilattiin kuusi "Key West"-tuolia, joista yksi saatiin jo kotiin mallattavaksi.
3. joulukuuta 2008
Linjanvetoja.
Eteisaulan lattiassa on teippauksin merkitty uusien laattojen saumakohdat.
1. joulukuuta 2008
Joulukalenteri.
Joulusukkiin askarreltiin 24 numerolappua solmittavaksi... jospa jokaiselle päivälle löytyisi kurkittavaa.
Uudemmat tekstit
Vanhemmat tekstit
Etusivu
Tilaa:
Kommentit (Atom)
LinkWithin