Työmaalla ei mene aivan putkeen. Mittaukset ovat pielessä (... moni muukin asia) ja sen on myöntänyt urakoitsijakin. Ensi viikolla kaikki putkityöt aloitetaan alusta. Tällä kertaa omien laskelmiemme ja rakentamismääräysten mukaisesti.
Viilenevää säätä on luvassa ja siksikin viikon tauko ulkotöissä tulee sopivaan saumaan. Lähellä nollakeliä mennään nyt ja kyllä sekin kosteuden kanssa laittaa jo hytisemään.
31. tammikuuta 2012
28. tammikuuta 2012
Kierrätyksen kautta.
Äänestys on taas suoritettu edustustossa. Samalla reissulla koukattiin kuorman kanssa kierrätyskeskukseen. Kotiin poimittiin 20 eurolla tuunattavaksi tämä tuoli. Hinta olisi ollut vieläkin pienempi, josko taskun pohjalla olisi ollut frangeja.
25. tammikuuta 2012
Arkilasit.
Toivelistalla pitkään olleet harmaat juomalasit ovat viimein päässeet arkikäyttöön. Harmaa on muutoinkin nyt mieluisa kattausväri. Se tuntuu oikein kutsuvan raikkaita kevään leikkokukkia seurakseen pöydälle. Loppuviikkoon taidetaankin kurvata kukkakaupan kautta.
23. tammikuuta 2012
Valoa kohti.
Putkityömaalla on vihelletty stoppi. Valvoa pitäisi herkeämättä, jotta ei tulisi virheitä. Viemäriputkien kaadot ovat miten sattuu, kaivot liian matalia ja tänään saivat työmiehet kaivinkoneenkin kumottua mutakkoon. Siellä se on jumissa vieläkin.
Kivaakin seurattavaa pihalta löytyy. Talvi on ollut niin leuto, että tulppaanit puskevat jo hyvän matkaa valoa kohti. Pian pääsee jouluinen azaleakin vilpolan kautta ulos istutettavaksi.
20. tammikuuta 2012
Kaivuutyöt.
Putkityömaa näyttää nyt suurelta multakasalta. Uusi liittymä kylän viemäriverkostoon on valmiina ja kuopat putkille kaivettuina. Urakan on tarkoitus olla viikon päästä valmis, mutta saa nähdä. Tänäänkin alkoi liikehdintä tontilla vasta iltapäivällä.
18. tammikuuta 2012
Naulakkoseinä.
Liikenevä aika on mennyt viemärilinjojen suunnitteluun. Ulkona tonttiviemäröinnin putket sekä kaivot uusitaan ja samoilla kaivauksilla laitetaan rinnalle kulkemaan myös sadevesiputket. Kaivuri on jo paikalla kauhomassa niittyä, joten katse siirtyköön uuteen projektiin. Kellarikerroksen seinälle.
Kellarikerroksessa kulku kuntoilutilaan näyttää ankealta (...ilmankos on kuntoilu jäänyt!). Seinä kaipailee laastia ja maalia. Siistimistä jo siksi, että paikalle on tarkoitus kiinnittää ulkovaatteita varten kierrätyskeskuksesta löytynyt pitkä naulakko.
Kellarikerroksessa kulku kuntoilutilaan näyttää ankealta (...ilmankos on kuntoilu jäänyt!). Seinä kaipailee laastia ja maalia. Siistimistä jo siksi, että paikalle on tarkoitus kiinnittää ulkovaatteita varten kierrätyskeskuksesta löytynyt pitkä naulakko.
14. tammikuuta 2012
Äänestyspäivä.
Tänään oli viimeinen mahdollinen päivä äänestää ulkomailla ja olihan se tilaisuus käytettävä. Äänestyspaikalle kaupunkiin on vain vartin ajomatka. Olikin jo kolmannet presidentinvaalit meille täällä! Vaalivirkailijan mukaan äänestäjiä oli kolmen edellisen päivän aikana käynyt noin nelisensataa ja sai tänäänkin hetken jonottaa.
13. tammikuuta 2012
Kevennystä.
Syksystä asti nojatuolin päällä ollut paksu pörhöinen torkkupeitto viikattiin sivuun ja vaihdettiin kevyempään villakankaiseen. Se oli vuoden ensimmäinen alelöytö. Torkkupeittojahan ei voi olla liikaa!
12. tammikuuta 2012
Pihatöitä.
Lapio heilui pihamaalla eilen viitisen tuntia ja tänään siivottiin vielä savisten saappaiden jäljet. Kasvimaa on käännetty, pensaiden aluset siistitty, aidanteiden vierustat perattu ja roskat nypitty kivetyksiltä. Kymmenen reilua säkillistä risua ja rikkaruohoa odottelee kyytiä kylän kompostiin. Palkinnoksi hyvä mieli ja hyötyliikuntaa!
10. tammikuuta 2012
Oi, ihana tammikuu.
Aurinkoa ja kevään tuoksua. Pihakin heräsi joulukuisesta kohmelosta muutaman lämpimän päivän jälkeen.
Huominen vapaapäivä vietetään taatusti pihatöitä tehden. Siltikin, vaikka kaupat aloittavat viimein joulun jälkeisen alemyyntinsä (ajankohtahan täällä määrätään ylemmältä taholta). Tänään olikin hipihiljaista parkkipaikoilla ja osa liikkeistä näytti jopa pitävän ovensa kiinni asiakkailta.
9. tammikuuta 2012
Arkisen maanantain kuvia.
Kaksiviikkoinen loma taisi täyttää tehtävänsä, kun lasku arkiseen aikatauluun tuntui hyvältä. Ei harmittanut edes aikainen herätys. Lähikaupassakin tarjottiin ruusuja kaksi kimpullista yhden hinnalla.
8. tammikuuta 2012
Seinälaattaa.
Kylpyammeen taustaseiniin siveltiin välipäivinä vesieristeet vahvikkeineen ja nyt päästiin laattojakin jo latomaan. Hitaasti ja ohjausnarua hitusen omaperäisesti vieden urakka saatiin puoliväliin. Olokin on kyllä sellainen, että tuntee kyykkineensä kylpyammeessa useamman tunnin!
7. tammikuuta 2012
Vie mennessäs, tuo tullessas.
Kellarista vietiin kierrätykseen kuorma ja siivottiin jo toinenkin odottamaan. Kivaa saada taas tilaa ja järjestystä! Vanhan sängyn ja lelujen kanssa lähtivät koirien kuljetuslaatikot sekä pupun sisähäkki. Samalla taisi sinetöityä päätös, ettei meille hetkeen ole tulossa uutta lemmikkiä, vaikka ajatus välillä pintaan nouseekin. Paluukuormaan poimittiin kierrätyskeskuksesta iso kymmenkoukkuinen naulakko. Sille kun vielä löytyisi pitkä penkki kaveriksi!
5. tammikuuta 2012
Suunnitelmia yläkertaan.
Vuoden ensimmäiset tapettimallit kannettiin yläkerran pieneen aulaan soviteltavaksi. Hakusessa olisi ripaus kuviollista kodikkuutta, vaikka valinta on kyllä vaikeaa! Lattia laatoitetaan ja tänään hypisteltiin kaupassa myös luonnonkivilaattoja. Suosikkikin löytyi – rosopintainen travertiini. Sen toimitusaika vain venyy harmittavasti useisiin kuukausiin.
1. tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)