5. maaliskuuta 2013

Pihalla.

Puutarhan kevättyöt polkaistiin viimein käyntiin. Kyllä niitä on odotettukin! Talven aikana pituutta venähtäneet muratit saksittiin, hortensiat siistittiin, piha lakaistiin ja omenapuiden oksia valikoitiin maljakkoon. Tekemistä on paljon, mutta niin on taas tarmoakin. Mielikin tuulettuu.


Puksipuut ovat edullisimmillaan aikaisin keväällä ja niitä laitetaan istutusryhmiksi maahan sekä ruukkuihin. Seuraavaksi hankitaan mäntykarikkeet ja kurkistetaan mitä komposti on talven aikana tuottanut.


Kävelymatkan päässä rajalla hiekkatie halkoo viininviljelyksiä. Aurinkokin hellii jo ulkoilijaa. Kylä Sveitsin puolella kuuluu niihin alueisiin, jotka Ranska menetti Pariisin toisen rauhansopimuksen mukaisesti vuonna 1815. Käytännössä siis kotikatumme alkupää lohkaistiin näiden alueluovutusten mukana.

13 kommenttia:

  1. Siellä on jo kevät ehtinyt perille. Täällä koti-Suomessa on vielä hanget korkeat nietokset ja pakkanen paukkuu. Perässä tullaan, vaikka juuri nyt ei siltä näytä!

    Oi miten rakastinkaan aikaista kevättä silloin, kun asuin poissa Suomesta. Toisaalta kaipasin selkeää neljää vuodenaikaa.

    Sulla on muuten mun vanhan blogin linkki tuolla listalla ;) Tulehan kylään uuteen blogiin http://jovelassa.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki päivitetty listalle! Hyvä, että muistutit - siellä on teillä kiintoisa talotyömaa seurattavaksi :)

      Poista
  2. Voi siellä päästään jo pihahommiin....täälä tullut paripäivää lunta oikein urakalla. Nyt säätiedoitus lupasi, että lumentulo loppuu....toivottavasti kokonaan tämän talven osalta...:)
    Odotan niin kauniita kesäpäiviä. Viime kesänä ne kauniit kesäpäivät olivatkin harvassa ja tuntuu ikuisuudelta aika kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä odotus palkitaan, kun ne ensimmäiset kunnon kevätpäivät tulevat sinnekin. Jo se lämpimän ilman tuoksu - ihana!

      Silmät pyöreinä täällä on seurattu Suomen säätä, kun osa perheestä on tulossa pääsiäislomalle :)

      Poista
  3. Voih, samaa sanon minä, kuin edellä Irmastiina - täällä sitä lunta riittää, vaikka mekin rannikolla asutaan. Odotan niin tuota pihatöiden aloitusta, mutta tosiaan lumen alle ei vielä pitkään aikaan näe. Rikkaruohot sun muut siis saavat vielä odotella... Kiva, että pääsee tänne sun blogiin fiilistelemään aikaisemmasta keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa täälläkin oli kunnon talvi - jopa lunta! Pihatöitä on nyt tehty sitäkin suuremmalla hurmiolla :)

      Toivotaan lämpöä ja kevätaurinkoa!

      Poista
  4. oih, pääsisipä täällä Suomessakin jo pian pihalle kuopsuttamaan.. Täytyy vaan tuijotella valokuvia, kun kesä tuntuu vielä olevan niin kaukana. Onneksi se kevät on jossain hieman aikaisemmin, niin pääsee edes vähän siivellä fiilistelemään. Kiitos siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon malttamattoman kaipuun pihahommiin :)
      Aurinkoa kevään odotukseen!

      Poista
  5. What beautiful blog you have. I love your inspiring photos! New Follower.


    Jody

    VastaaPoista
  6. Täällä tosiaan vasta haaveillaan pihatöistä. Lunta enemmän kuin koskaan. Kauniit kuvat ja puutarhavälineet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä puutarhavälineet ovat siitä hyviä, että erottuvat värinsä puolesta. Meillä ne tahtovat aina maastoutua sinne tänne :)

      Poista
  7. i came across your blog and browsed through pages.
    i am so glad to find something so beautiful. although
    i can't read the language, i really enjoy your
    photography. so much beauty in each photo.
    hugs,
    coco

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...