Nojatuoli somistettiin uudella tyynyllä. Kangas on paksua pellavaa – samaa, josta on verhotkin tehty. Ilmeikkyyttä tyyny sai pienistä laskoksista, jotka ommeltiin käsin mustalla langalla muotoon.
Kangas
taiteltiin nuppineuloin laskoksille, jotka ommeltiin 7 cm:n välein
muutamalla tikillä kiinni seuraavan vekin reunaan. Samalla langalla
kuvioitiin vielä pieneen sydämenmuotoiseen tilkkuun lumihiutale.
Kiitos Jenni! Kopioimaan vaan, on kiva malli tehdäkin :)
Ompelin tyynynpäällisen taitokset ensimmäisenä. Kangasta oli niin kapea suikale, että laskin laskosvälit tasan + saumanvarat. Kuljetin mustaa lankaa nurjalla puolella 3-4 tikkauspaikan verran ennen solmimista ja uutta lankaa.
Ollaanpa siellä taas ahkeroitu! Tosi kaunis tyyny. Minä kierrättelen, osa tulee joululahjoiksi ja itelle huovutin juuri vanhasta villapuserosta tyynyn. Meillä on taas plusasteita ja maa mustana. Tunnelmallista marraskuun jatkoa!
Kiitos Eeviregina! Täällä satoi viime viikonloppuna normaali marraskuinen vesiannos muutamassa tunnissa taivaalta alas. Samalla tulivat lehdetkin puista ja harava on saanut kyytiä.
Kaunis tyyny ja suloinen pieni sydän. Löysin blogisi muutama päivä sitten ja olenkin selaillut sivuja paripäivää, ihan loppuun asti ihastelin upeaa kotia, pihaa ja ideoita. Kiitos siitä! Jatkan lukijana seuraamista. Ihanaa joulun odotusta sinne kauas!
Kiitos! Poimutus olikin se oikea sana, joka ei mieleen tullut (...taitaa ulkosuomalaisen sanavarasto olla jo kapea)! Yritin etsiä tälle poimutukselle suomenkielistä nimitystä "vekki" ja "laskos" hakusanoilla enkä löytänyt.
Voisi hyvinkin olla smokkipoimutusta. Taatusti on suloinen vauvanmekossa :)
Noista ekosta kuvista en osannut yhtään päätella että se on sinun itse tekemäsi tyyny. Upeaa tarkkaa työtä. Todella kaunis lopputulos! Pitää laittaa ohje talteen jos innostuisin joskus kokeilemaan sitä.
Wau, juuri tällaista olen etsinyt meidän sohvamme koristeeksi! Täytynee kopioida idea... yksinkertaista mutta eleganttia. :)
VastaaPoistaYksi kysymys: oliko taittelu ja ompelu helpompaa tehdä, kun tyynynpäällinen oli jo tyyny päällä, vai ilman tyynyä?
Kiitos Jenni! Kopioimaan vaan, on kiva malli tehdäkin :)
PoistaOmpelin tyynynpäällisen taitokset ensimmäisenä. Kangasta oli niin kapea suikale, että laskin laskosvälit tasan + saumanvarat. Kuljetin mustaa lankaa nurjalla puolella 3-4 tikkauspaikan verran ennen solmimista ja uutta lankaa.
Kylläpä tyynystäsi tulikin kaunis!
VastaaPoistaAnniK, kiitos :)
PoistaWau!! Hatunnosto viitseliäisyydestä!
VastaaPoistaInnostuksen puuskassa tekee joskus aivan huomaamatta ja hujauksessa :)
PoistaVitsit sä oot taitava!Ja kekseliäs:)Kaunis tyyny!
VastaaPoistaKiitti Kirsi :)
PoistaOllaanpa siellä taas ahkeroitu! Tosi kaunis tyyny.
VastaaPoistaMinä kierrättelen, osa tulee joululahjoiksi ja itelle huovutin juuri vanhasta villapuserosta tyynyn.
Meillä on taas plusasteita ja maa mustana. Tunnelmallista marraskuun jatkoa!
Kiitos Eeviregina!
PoistaTäällä satoi viime viikonloppuna normaali marraskuinen vesiannos muutamassa tunnissa taivaalta alas. Samalla tulivat lehdetkin puista ja harava on saanut kyytiä.
Lämpimiä ajatuksia viikonloppuun!
Sulla sitä riittää ideoita. Ihana tyyny!
VastaaPoistaLezzie, kiitos kivoista sanoistasi :)
PoistaKaunis tyyny ja suloinen pieni sydän. Löysin blogisi muutama päivä sitten ja olenkin selaillut sivuja paripäivää, ihan loppuun asti ihastelin upeaa kotia, pihaa ja ideoita. Kiitos siitä! Jatkan lukijana seuraamista. Ihanaa joulun odotusta sinne kauas!
VastaaPoistaTervetuloa mukaan, Piupau!
PoistaLuin ilolla viestisi :)
OO, siitäpä tuli hieno!
VastaaPoistaMemmi, kiitos :)
PoistaKaunis tyyny ja sydän..
VastaaPoistaEmileitha, kiitos :)
PoistaIhanoita käjenjäläkiä...Meillä oli lapsuuvenkojissa samanmoinen tyyny, materiaali oli jottain sattiinia ja väri sinapinkeltanen :)
VastaaPoistaLovviisa, kiitos :)
Poista... mielikuva satiinisesta samaan tyyliin ommellusta tyynystä on itselläkin.
Erittäin tyylikäs, nimenomaan pellavaisena.
VastaaPoistaIhana pieni sydänkin <3
Kiitos Nina! Pellava on kyllä niin ihana materiaali ja työstyy moneksi :)
PoistaTaas kerran niin kaunista käden jälkeä!
VastaaPoistaKiitokset kivoista sanoista VillaVaahtokarkkiin :)
PoistaKaunis! Ihanan pikkutarkkaa ja siistiä käsityötä!
VastaaPoistaKiitos kivasta palautteesta, Essi :)
PoistaKiitos! Poimutus olikin se oikea sana, joka ei mieleen tullut (...taitaa ulkosuomalaisen sanavarasto olla jo kapea)! Yritin etsiä tälle poimutukselle suomenkielistä nimitystä "vekki" ja "laskos" hakusanoilla enkä löytänyt.
VastaaPoistaVoisi hyvinkin olla smokkipoimutusta. Taatusti on suloinen vauvanmekossa :)
Todella kaunis tyyny... aivan mahtava.
VastaaPoistaTähän on mennyt jo jonkin verran aikaa;)
Hyvää viikonloppua sinulle
Terkuin, Frida
Noista ekosta kuvista en osannut yhtään päätella että se on sinun itse tekemäsi tyyny. Upeaa tarkkaa työtä. Todella kaunis lopputulos! Pitää laittaa ohje talteen jos innostuisin joskus kokeilemaan sitä.
VastaaPoista